Nuori työelämän kynnyksellä

Tänään ajatus lähti ihan siitä, kun oma esikoiseni lähti hakemaan itsellensä TET-harjoittelu (työelämään tutustuminen) paikkaa kodin lähettyviltä olevista kaupoista. No voitte vain kuvitella, kun yrität motivoida teini-ikäistä poikaa innostumaan liikkumaan peiton alta sängystään ihmisten ilmoille. Siinä saa äiti puhua enkelien kieltä, manaajan kieltä ja viime kädessä ottaa niska-takapuoli otteen ja heittää päätä pidempi ihmisen taimi ulos ulko-ovesta. Näillä otteilla meillä siis hommaan ryhdyttiin. Toki tämä teini oli ajatellut, että äiti pelastaa, jos ja kun hän ei tehtävästä suoriudu. No en luvannut auttaa ;)

Jos mentäisiin asiaan kuitenkin. Nuori lähti kaverinsa kanssa kiertämään liikkeitä. Kotiin palasi pettynyt nuori. Monessa paikassa vastaus oli, että ottavat vain 18-vuotta täyttäneen tai sitten opiskelija, koululaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä mukaan. Joissakin liikkeissä poikia oli pompotettu ihmiseltä ihmiselle ja muutamassa pyydetty laittamaan sähköpostia.

Siitä pääsemme sähköpostiin. Kotona päätimme tehdä asialle jotakin konkreettista. Teimme teinin kanssa sähköpostilla työpaikkahakemuksen muutamaan paikkaan. Teini itse kirjoitti ja ensimmäinen olikin sellainen, että itseäkin nauratti mielessä. Ei muuta kuin uusi yritys ja seuraavassa teini oli korjannut virheitä ja oli jo hiukan valmiimpi hakemuksen tekemiseen. Vastausprosetti näihin hakemuksiin oli hurjat yksi, SIIS yksi vastaus kahdesta hakemuksesta. Ensimmäinen ei reagoinut mitenkään,  kyllä tiedän ei hakemus ollut päätä huimaava. Ja kyllä, tiedän tämä on ihan normi käytäntö työelämässä, mutta nyt oli kyseessä nuori, joka on ensimmäisen kerran työelämässä vauhdissa.

Toinen vastaus oli asiallinen ja positiivinen. Tilanne näytti jo todellakin hyvältä ja hän voisi mennä kyseiseen liikkeeseen harjoittelijaksi. Sähköpostissa pyydettiin olemaan yhteydessä sähköpostilla takaisin  ja oli tarkoitus sopia sopimuksen kirjoittamisaika. No voin sanoa, että sitä sopimuksen kirjoittamisen aikaa ei sitten tullut koskaan vastaan. Tämäkin kontakti oli niin kiireinen, että ei sitten muutaman sähköpostin jälkeen onnistunut varaamaan aikaa teinille sopimuksen kirjoittamiseen. Joten homma meni totaallisesti mönkään tässä kohtaa.

Kolmanteen paikkaan teini meni sitten käymään yksin, vanhempien tsempattua etukäteen kovasti ja käytyä taas läpi kuinka homman voisi hoitaa kotiin. Tämä kolmaspaikka oli sitten ihan huippu paikka. Teiniä oli pyydetty täyttämään lomake ja täyttämään siihen henkilötietonsa. Ei mennyt kuin muutama päivä kun teiniin oli oltu yhteydessä useasti, kun eipä teini ollut tajunnut, että joku olisi ollut kiinnostunut hänestä näin ikävän alun jälkeen. Siitä asiat alkoivat sujumaan kuin vettä vain. Toisessa päässä oli valveutunut aikuinen, joka ymmärsi nuoren arvon tulevaisuutta varten.

Minä äitinä jäin miettimään nuorten kohtelua työelämässä. Miten me aikuiset kohtaamme nämä tulevaisuuden työkaverit silloin kun he ovat nuoria ja vielä niin haavoittuvia. Haluammeko me antaa työpaikastamme kuvan, että meillä ei arvosteta ihmistä oli se nuori tai vanha. Onko kenelläkään työnantajalla varaa sivuuttaa tätä nuorta, tulevaisuuden osaajaa. Minun mielestäni ei ole! En voi tietää päälle päin mitä tämä nuori neljän tai kymmenen vuoden päästä tekee. Hän voi olla juuri se osaaja, jota minun työpaikkani tarvitsee. Ja tämä nuori ei hakeudu meille töihin sen takia, koska häntä on kohdeltu huonosti jo haku vaiheessa. Tai jos hän on meillä ollut harjoittelemassa jollakin ihmeen kaupalla, olemmeko muistaneet kohdella häntä lempein hansikkain myös silloin.

Voin sanoa, että tämä minun nuoreni täällä kotona sanoi suoraan, että miettii tarkoin valmistuttuaan hakeutuuko niihin paikkoihin ensisijaisesti töihin, joissa on saanut kokea huonoa vastaanottoa koululaisena. Hän miettii tarkkaan miten työnantaja kohtelee ehkä tulevaa alaistaan jo työnhaku vaiheessa. Oman arvon tuntevan nuoren!

Jos meillä Suomessa kasvaa näin fiksuja nuoria, niin me jo kauan työelämässä olleet ihmiset olemme pulassa. Tämä uusi polvi tietää mitä osaavat ja haluavat, että heitä kohdellaan kunnioittavasti jo työnhakuvaiheessa. Heille ei riitä se, että me soitetaan sulle joskus, kun muistetaan tai keretään. Vaan he haluavat suoraa ja rehtiä toimintaa. Ja se on oikein! On meillä sivuttu jo keskustelua nollasopimuksista, joten keskusteluyhteys teinin kanssa jatkuu. Siitä sitten joskus toinen kerta lisää.

Mutta muistakaa te lukijat! Seuraava nuori harjoittelija, työpaikan hakija, työelämään tutustuja, voi olla sinun seuraava työkaverisi tai alainen. Mieti minkälaisen kuvan haluat työpaikastasi antaa tai itsestäsi. Joku päivä sinä tarvitset juuri hänen osaamista ja hän voi olla sinun pelastava enkelisi.