Millä selätän työstressin?

Edellinen blogi käsitteli työn iloa ja työn imua. Tekstin julkaisun jälkeen itse ainakin sain hyvän buustin tähän vuoteen ja ajatukset alkavat selkiytymään mitä haluan tulevilta vuosiltani, jotta työn imu pysyy päällä.

Edellinen teksti myös pisti miettimään työtä ja sen tuomia riskejä. Tämän päivän työelämän haasteet ovat koventuneet ja osaamista tarvitaan enemmän samaan työtehtävään kuin ennen. Työ itsestänsä haastaa, ja joka päivä eteen tulee uusia esteitä, joiden kanssa joutuu laittamaan oman ammattitaitonsa peliin. Välillä varmaan tunnet sinäkin turhautumista siitä ja koet, että oma ammattitaitosi on  riittämätön. Tämän tunteen sietäminen on haaste, suuri haaste. Miten näitä haasteita kestää työelämässä, jotta paineet eivät kävisi liian suuriksi ja niiden alle ei hävittäisi itseään.

Olen sukeltanut internetin ihmeellistä maailmaa ja tutustunut artikkeleihin ja eri sivusoihin, joissa käsitellään työperäistä stressiä ja työuupumusta. Työterveyslaitoksen sivuilla käsitellään työstressin ja työuupumuksen syntymekanismeja, psyykkisiä- ja sosiaalisia kuormitustekijöitä. Luettuani sen jäin miettimään, että työnantajalla on suuri vastuu työntekijöiden jaksamisesta työyhteisössä. Mielessä kävi myös mikä on työntekijän oma vastuu työstressissä. Onko todellakin niin, että vain työnantajalla on yksin vastuu työntekijän psyykkisestä jaksamisesta työelämässä, vai voidaanko ajatella sen olevan myös niin sanotusti kahden kauppa. En todellakaan tarkoita, että koko asia olisi vain työntekijän vastuulla vaan haluan herättää pohtimaan kuinka voisit itse vaikuttaa omilla valinnoilla miten jaksat työssä vastaan tulleiden haasteiden edessä. On myös totta, että hyvinvoiva työyhteisö kannattelee työntekijän jaksamista työelämässä. Ja yksi huonosti voiva työntekijä saattaa uuvuttaa koko työyhteisön, vetää koko porukan sinne suonsilmään mukanansa. Tähän viitataan tällä sivustolla, jossa käsitellään työstressin syntyä, kannattaa siis käydä vilkaisemassa. Itse heräsin miettimään miten suuri merkitys on yhden ihmisen pahoinvoinnilla ajatellen koko työyhteisöä. 

Itse koin tässä muutama vuosi sitten että oma jaksamiseni on lähestymässä raja viivaa. Aloin miettimään mitkä asiat haluan muuttaa, jotta vielä jaksan työelämän paineita 20 vuoden päästäkin, kuin myös elämän stressitekijöitä. Päätin alkaa hakemaan itselleni voimavaroja joiden turvin pääsen maaliin tässä elämässä, enkä uuvahda elämän juoksukisassa liian aikaisin. Mistä niitä voimavaroja voi sitten hakea? Sehän meistä jokaisesta itsestä kiinni. Se mikä minulle tuo jaksamista työelämään, saattaa sinulle olla juuri väärä tapa. Minulle voimavaroja tuo hetkeen pysähtyminen ja se, että teen vapaa-aikana vain sitä mistä nautin. Olen huomannut, että hyvä fyysisen kunnon kohottaminen on auttanut paljon. Ennen olin oikea sohvaperuna ja liikkuminen ei ollut minun juttuni ollenkaan. Eikä elämä pikkulapsi-vaihetta auttanut ollenkaan asiaa. Ei se vieläkään ole vuosien jälkeen minun juttuni, mutta pakollinen paha, jolla saan pidettyä elimistöni liikenteessä. Tänä päivänä nautin kuitenkin siitä liikunnan tuomasta omasta hetkestä itseni kanssa. Kävelylenkillä luonnossa pääsen pysähtymään juuri siihen hetkeen, jonka koen olevan tärkeää jaksamiseni kannalta. Lenkeille kuuluu myös suurena osatekijänä musiikki. Minulle ei luonnon äänet tuo sitä rauhaa, vaan musiikki kokonaisuudessa. Niiden avulla käyn läpi edellisen viikon tai työpäivän haasteet ja sen avulla valmistaudun tuleviin uusiin haasteisiin.

Tällä kertaa haastan sinut pohtimaan mitkä ovat sinun keinot selvitä työelämän haasteista. Onko mahdollista, että et ole vielä löytänyt keinoa joilla saisit nollattua mielesi työpäivän jälkeen. Jos näin on niin mitkähän ne voisivat olla? Oletko selvittänyt mitä työnantajasi tarjoaa työstressin helpottamiseen ja sen hallintaan. Niin kuin työn tuunaamisesta, tässäkin sinä itse olet se avain tähän oveen.

Kuvat ovat Villa Elfvik´stä, jos matkasi sivuaa Espoota.

Käy tutustumassa minun stressinhallinta maisemiin,

jospa sinäkin löytäisit sieltä rauhan.

Työn iloa etsimässä

Edellisestä tekstistä on jo aikaa, aiheita oli kyllä mistä kirjoittaa, mutta eivät sitten kuitenkaan tuntuneet juuri niin oikeilta. Joten tekstin tuottaminen saikin jäädä odottamaan ja muhimaan. Joulun rauhassa ajatukset alkoivat jäsentymään.

Joulukuu on siitä ihanaa aikaa, että kohtaamisia ihmisten kanssa tulee paljon. Silloin tapaa ihmisiä, joita ei vuoden aikana jostakin kumman syystä näe ollenkaan, vaikka mielessä ovat useinkin. Yhteistä näiden kohtaamisten kanssa oli, että moni oli hukanneet työstä sen iloin ja tekemisen riemun. Joku itki ja raivosi turhautumista, kun koki tekemänsä työn olevan hallitsematonta kaaosta. Yksi oli päätynyt irtisanomaan itsensä, vaikka tämä teko oli todellakin hyppy tuntemattomaan. Heiltä sainkin sitten inspiraation tähän tekstiin. Jokaisen kanssa juteltiin työssä jaksamisesta ja siitä mikä saa ihmisen olemaan tyytyväinen omaan työhönsä tai työpaikkaan, mikä on se maaginen juttu.

Jäin miettimään näiden ihmisten kanssa keskustelemisen jälkeen, että ovatko he kadottaneet työn imun vai onko heillä kadoksissa jokin muu, tekemisen ilo. Mikä saa ihmisen nousemaan joka aamu töihin? Mikä on se palkitseva juttu mikä saa ihmisen päivä päivän jälkeen palaamaan töihin.

Itse olen tehnyt työtä saman esimiehen alaisuudessa jo todella kauan. Mietin monesti mikä on saanut minut jäämään niin pitkäksi aikaan samaan paikkaa. Työkaverit rinnalla ovat vaihtuneet aika ajoin ja jotkut ovat olleet matkassa jo todella kauan. Mutta mikä on saanut minut jäämään? Joku saattaa ajatella, että olen joten jumissa työurani kanssa. Itse en näe asiaa ollenkaan niin. Olen aika ajoin hakenut uutta puhtia työhöni kouluttamalla itseäni jotenkin. Toki oma henkilökohtainen elämäkin on tuonut niitä muutoksia elämään ja silloin olen kokenut, että siitä olen saanut sen lisä buustin siihen työntekemiseen. Se on tuonut sen arvokkaan elämäntiedon, jolla tehdä työtä ihmisten kanssa. Olen huomannut, että olen hakeutunut noin viiden vuoden välein johonkin uuteen asiaan mukaan. Siten saan oman työn imun pysymään yllä, uudistamalla omaa ajattelua ja hakemalla uusia virtauksia työelämään.

Mikä on työn imu? Itse luin ennen tätä kirjoittamista Työterveyslaitoksen kirjoittaman tekstin työn imusta. Ensimmäinen ajatus oli, että olen ymmärtänyt koko ajatuksen jotenkin väärin, pelästyin olevani ihan väärillä jäljillä ja ajatus alkoi ahdistamaan. Mutta siitä sitten päädyin lukemaan työn tuunaamisesta, niin johan helpotus kävikin sydämessä. Toki se työn tuunaaminen ei ole mitenkään helppo ajatus, jokainen muutos aiheuttaa aina vasta reaktion. Mutta jos sen oman työn tuunaaminen lisää omaa mielihyvän saamista tekemästään työstä, niin onko se huono vaihtoehto.

Monesti kuulen omalla alallani halun lähteä johonkin aivan muuhun työhön, kuin sitä mitä tehdään. Meillä työpaikallani onkin lentävä letkautus, että lähdetään täyttämään maitohyllyjä, kun mieli on täynnä pieleen mennyttä työtä ja tuntuu, että hakkaamme vain päätä seinään. Jään kuitenkin miettimään onko se ratkaisu kuitenkaan sen hetkiseen pulmaan vai olisiko syytä alkaa tuunaamaan sitä omaa työtä. On nimittäin suuri menetys, jos se kaikki mahtava ammattitaito mikä on saatu kasaan vuosien aikana heitettäisiin hukkaan vain sen takia, että ei uskalla etsiä uusia ratkaisuja siihen omaan työskentelyyn nykyisessä työssään. Mikä olisi se ratkaisu, joka saisi ihmiset käyttämään sen arvokkaan ammattitaitonsa, eikä sivuuttamaan sitä. Tästä siirryn ajatukseen kuinka suuressa asemassa esimiehet ja työnantaja taho on tässä kohtaa. Kun työntekijä tulee esimiehelle puhumaan innottomuuden puutteesta työhön, niin se miten esimies siihen vastaa, on suuritekijä kuinka asia alkaa siitä ratkeamaan. Kuinka helppoa on vain sivuuttaa asia, eikä lähteä työntekijää tukien etsimään sitä työn imua uudelleen. Se kun ei ole mitenkään helppoa, eikä tie ole mitenkään lyhyt. Esimies joutuu väkisinkin olemaan matkan aikana jonkin asteisesti alaisensa työnohjaaja. Esimies joutuu olemaan työntekijälle peilinä ja antamaan niitä ajatuksen siemeniä mistä lähteä muokkaamaan sitä omaa tapaa tehdä työtänsä. Ratkaisevaa on, kuinka toinen kuuntelee toista ja onko kummallakin tahtoa lähteä matkalle yhdessä. Tässä kohtaa tulee varmaan mieleen, että eihän ketään voi tukea tunti kaupalla löytämään sen työn imun. Ei voikaan, vaan kyllä sillä työntekijälläkin on vastuu olla vastaanottavainen ja tehdä sitä omaa ajatustyötä asian suhteen. Esimies sitten tukee ja antaa ideoita kannustaen. Uskon matkan olevan antoisa ja uudistava kummallekin osapuolelle.

Toivottavasti tästä nousi sinulle joitakin ajatuksia ja pääset omassa työssäsi uuteen nousuun. Uskallat haastaa itsesi ja etsimään sitä omaa työn imua tälle vuodelle. Mikä olisi hienompaa, kun sinäkin aloittaisit omassa elämässä uuden luvun, niin kuin Suomi aloittaa itsenäisenä maana juhlavuoden viettämisen.

Toivotan siis sinulle Onnekasta vuotta 2017!

Rut Bryk 2016, Emma- Espoon modernintaiteen museo